Tekijä: Manna Page 4 of 11

Kulttuurin moniottelija ja kahden kissan palvelija.

4.1 Taidetta – art

Runsaan unen jälkeen suuntasimme satamaan puiston kautta. Puisto oli

jyrkässä mäessä ja sinne tänne oli ripoteltu kuntoilulaitteita. Matka

satamaan ei ollut pitkä.

Saimme lopulta lautan Uuden Istanbulin puolelle ja otimme siitä bussin

Tophaneen. Matkalla näimme kymmeniä, ehkä sata poliisia

mellakkavarusteissa ja osa kantoi kivääriä. Veikkailimme syyksi

läheistä urheilustadionia ja jalkapalloa, mutta saimme myöhemmin

kuulla että tärkeän perjantairukouksen jälkeen on usein

mielenosoituksia.

Sananvapaus ei ole Turkissa huipusssaan ja monia huivikieltoja on

viimeaikoina peruttu islamistisen politiikan myötä. Opiskelijat

osoittavat usein mieltään aiheesta, moni muu ei ole tilanteessa jossa

voisi niin tehdä.

Suuntasimme Istanbul Moderniin, kaupungin suurin nykytaiteen museo.

Perusnäyttely kertoi laajasti Turkin maalaustaiteen historiasta ja

taiteilijoista, teokset oli jaettu aikakausittain.

Päällimmäisenä jäi mieleen miten Ottomaanien imperiumin taiteilijat

saivat vaikutteita Euroopasta jo renessanssin aikana. Joitakin

eurooppalaisia taiteilijoita pääsi sulttaanin suosioon ja eli hovissa

ja turkkilaisia taiteilijoita lähetettiin valtion apurahalla

opiskelemaan uutta ilmaisua Euroopan kuumista taidekeskuksista.

Paljon myös painotettiin miten valokuvantarkasta realismista on

irtauduttu niin kubismiin kuin moderniin abstraktiin ilmaisuun.

Mediataidetta oli esillä studiomaisessa erillistilassa. Alakerrassa

The Bank of American valokuvakokoelmista valikoitu osio kertoi

valokuvan historiaa ja esitteli suppeasti muutamia nykyvalokuvaajien

teoksia.

Kummallisin osio kaikista oli historiallisten valokuvien siivittämä

turkkilaisen rakennustekniikan ylistysnäyttely. Mieleen tuli

Ottomaanien mahtipontisuus ja oman kansakunnan egon pönkittäminen.

Näyttelyosio oli laajalti sponsoroitu.

Söimme museon kahvilassa ylikalliin lounaan. Suuntasimme tämän jälkeen

meille mainostettuun galleriakadulle. Kadulla piti olla liian monta

galleriaa mutta löysimme vain kuusi. Lähellä sijaitsi maan arvostetuin

taidekoulu.

No muutamassa galleriassa ei kauaa mene vaikka tutkisikin hyvin.

Muutama näyttely oli hyvin mielenkiintoinen ja kuten yleensä, toiset

eivät. Joitakin kuvia seuraa perästä!

Meidän piti tavata isäntämme seitsemältä ja lopulta kärsimättöminä

astuimme edeltä gallerian avajaisiin. Tyylisuunta, esittävä muotokuva

oli minulle läheinen aihe ja koen että taiteilijan teoksissa oli

kotain kiehtovaa. Katseen tematiikkaa voi käsitellä aina uudelleen.

Teknisestä lahjakkuudesta huolimatta osa teoksista jäi litteiksi

toteutukseltaan ja syvyydeltään. Toisaalta ruuhkainen avajaistilaisuus

ei ole paras aika antaa arvioita, mutta koin silti gallerian olevan

liian täynnä. Vähemmän olisi ollut enemmän.

Avajaistarjoimijen jälkeen kävelimme Galata tornin juurelle, sisään ei

enää päässyt. Nähtävyyden jälkeen meidät saateltiin paikallisen

kuvanveistäjän työpajaan viettämään iltaa.

Oluet ja tupakka kädessä ja kulkukissaa sylissä kuuntelimme

komediaesityksen musiikkiharjoituksia. Kirjailija itse toki halusi

kertoa tuntevansa jonkun suomalaisen Peehi Saarikhoskan. En voinut

väittää tavanneeni häntä.

Paikka oli entinen juutalaisten hautakivityöstämö. Hämärä, kaminalla

lämmitetty tila oli täynnä pölyistä taidetta maalauksista veistoksiin.

Viihdyinme siis mainiosti!

Emme ajatuksesta huolimatta lähteneet tämän jälkeen enää drinkeille

vaan dolmuksella kohti Uskudaria. Perillä joimme yhdet ja väsyimme

nopeasti yksi kerrallaan.

Juhliminen on oikeastaan kaikkialla melko samanlaista: avajaiset,

jatkot, kimppataksilla kotiin ja grillin ranskalaisten kanssa

jatkoille. Suurimmat erot olivat humalan taso ja että ranskalaiset

tarjoillaan hodarisämpylästä.

Turkkilainen fakta: Minimipalkka on noin 800TL kuussa ja lakisääteinen

työaika on 45 tuntisa viikossa Turkkilaiset työskentelevätkin lähes

kokoajan, 10 tuntia päivässä tai enemmänkin. Korkean elintason ihailu

näkyy autoissa, asunnoissa sekä mainoksissa.

Ravintolan seinältä

3.1 Kandi turismista

Uni todellakin on uusi musta. Pääsimme liikkeelle vasta iltapäivästä

mutta päätimme silti olla urheita ja tutustua tärkeisiin

nähtävyyksiin.

Kuvasimme kävelymatkan majapaikastamme bussipysäkille ihan varmuuden

vuoksi, eksyminen nääs on taito jonka osaan.

Aamiaiseksi saalistimme pide-leivät ja kahvia, leivät olivat aivan

parhautta. Hitaasti mutta varmasti suunnistimme Topkapin palatsiin.

Etsiessämme sisäänkäyntiä museoon, kiersimme koko valtavan puiston

palataksemme alkupisteeseen. Puisto kyllä oli kaunis.

Topkapi oli Ottomaanien vallan keskus. Visiiirit kokoontuivat

sulttaanin katseen alla ja kun sulttaani rapisti ristikkoonsa oli

istunto ohi. Tämän jälkeen visiirit esittivät raporttinsa sulttaanille

yksi kerrallaan.

Vieraiden maiden diplomaatit otettiin yleensä vastaan kolmen kuukauden

välein maksettavan valtion palkan maksuun liittyvän suuren seremonian

yhteydessä. Näin valtakunnan loistoa ja suuruutta korostettiin

diplomaattien silmissä.

Palatsi on suhteellisesti koristeltu, ornamenttejä, portteja, kultaa

katoissa. Museo esitteli aarteita, muotokuvia, aseita, kelloja ja

uskonnollisia pyhäinjäänteitä. Turisteja oli paikalla kaksi joten ihan

kaikkiin huoneisiin emme menneet. Minulle mielenkiintoisin oli

sulttaanien kaftaaneita ja asuja esittelevä osio, täydellisesti

säilyneitä asuja ainakin 1400-luvulta! Venetsialausta samettia,

intialaista silkkiä, tutkittavia saumoja ja kaavoja! Millaisen

pukuhistorian luennon aiheesta saisi!

Nälkä ajoi meidät lopulta ulos ja etsimme ravintolaa väärän kadun

varrelta. Päädyimme nimittäin kärsimättömunä melkoisen kalliiseen

ravinteliin ja pakko on sanoa että kasvispata oli melkoisen arkista.

Kahvia ja riisivanukasta sen sijaan saimme viereisestä liikkeestä ja

se oli täydellistä.

Suuntasimme tämän jälkeen ratikalla Suureen Basaarin. Rahan törsäyshän

oli jo aloitettu niin ei kun jatkamaan! Basaari on valtava. Teetä,

krääsää, koruja, vaatteita, nahkaa, mattoja, ihan kaikkea. Jatkuva

huutelu ja tuputtaminen oli melkoisen rasittavaa.

Basaarilta kävelimme Eminönüün ja etsiydyimme silla alla sijaiseviin

ravintoloihin ennen paluuta majapaikkaamme ja kohti unta.

2.1.2013. Tapahtumattomuuden vilkkaus

Huomasin aamulla olevani itikanpuremilla käsistäni ja kuten aiemminkin

epäilin olin unohtanut kosteusvoiteeni hostelliin. Lisäksi ostamani

kirja jäi bussiin. Laho on laho pää.

Bussi jätti meidät jonkin matkaa bussiasemalta josta oli servisi

kuljetus asemalle. Sompailimme asemalta vanhalle hostellille ja

sieltähän se rasva löytyi. Kysyimme minne laukun voisi jättää päiväksi

ja heidän ratkaisunsa oli ottaa se heille säilöön. Tästä kiitollisina

suuntasimme kohti uusia seikkailuja. Pyörimme Itsenäisyysjadun

ympäristössä tutkien kujia ja katuja, kävellen Taksim-aukiolle asti.

Söimme mukavassa ravintolassa loisteliasta linssikeittoa ja muuta

ruokaa. Mukava ruokailu tosin päättyi siihen että tarjoilija kaatoi

salaatinkastikkeet päälleni. Kovasti pahoitteli mutta lasku oli

kokonainen ja mitään yritystä korvaukseen ei kuulunut. Lopulta sovimme

että takki menee pesulaan, noidan sen kahden tunnin päästä ja lasku on

heidän.

Ja sitten jatkamme matkaa. Onnistuimme löytämään itsemme vanhan miehen

restaurointityöhuoneesta ja ystävällisesti hän esitteli töitään.

Kiertelimme kirjakauppoja ja ostimme kaiken etsimämme ja hieman

päällekin.

Ilma alkoi muuttumaan vilppiseksi mutta onneksi rokkibaarissa nautitun

oluen jälkeen sai jo etsiä syrjäkujan pesulan ja takin. Tietenkin

kiersimme noin kilometrin etsiessämme oikeaa kujaa väärästä suunnasta.

Rasvatahra ei tietenkään takista vesipesulla lähtenyt eikä takki kestä

kemiallista pesua, joten hailakan kastikerannun kanssa on nyt

elettävä.

Lohduttavan suklaan oston jälkeen suuntasimme Eminönüsta Aasian

puolelle Istanbulia tapaamaan loppumatkan emäntäämme Ilkiziä.

Lyhyen bussimatkan jälkeen meidät saateltiin varakkaan oloisen alueen

kolmioon josta ei Ikean keskeltä löydy pölyhiukkastakaan. Lyhyen

seurustelun jälkeen kaaduimme nukkumaan onnellisina suihkusta ja

majoituksesta.

Päivän fakta: Ette kertakaikkiaan halua tietää mitä puhelumeni

autocorrect haluaisi näihin viesteihin kirjoittaa. Olen pohtinut

millaista dadaa seuraisi jos antaisin korjausten olla paikoillaan!

Ainuin ja Turkista: Internetkahvilat ja call shopit sekä puhelimen

latausautomaatit ovat yleinen näky. Nettikone maksaa hävyttömän vähän,

vartissa ei mennyt liiran yli.

Kerää koko sarja 10

Kerää koko sarja 9

Kerää koko sarja 8

Kerää koko sarja 7

Kerää koko sarja 6

Kerää koko sarja 5

© Komitea . Ulkoasu perustuu Anders Norénin Lovecraft-teemaan. Seuraa meitä Facebookissa.    

Mastodon