Jättimäisiä, suippoja, vihreitä putkia kohosi maasta. Niiden massivisia rivistöjä jatkui silmänkantamattomiin. Rakennusten rankoja röhnötti kauempana, kuin neutr kuin taistelussa tuhoutuneen uudisraivaajien etuvartion rauniot. Taustalla häämötti pilvisiä vuorenrinteitä.

Kaiken kaikkiaan maisema näytti kuin 60-luvun tieteiselokuvasta karanneelta.

Jos halusi paeta jonnekin, missä ei näkyisi minkäänlaista muistutusta pimeästä ja sateisesta joulunajan Etelä-Suomesta, parempaa paikkaa tuskin olisi voinut valita.

Olimme Malpaís de Güímarissa Teneriffan itärannikolla, jonne oppaani Jussi oli minut tuonut varta vasten alueen kuvauksellisuuden takia. Tavoistani poiketen en nyt mainitse neutronipommeja tässä yhteydessä.

Rakennustenrangat lienivät vanhoja kasvihuoneiden jäänteitä, arveli Jussi. Viereiset kaktukset saivat olla rauhassa järjestelmällisiltä kasvatusyrityksiltä: ne rehottivat luonnonsuojelualueen puolella.

Vaeltelimme valtavien kaktusten lomassa ja näpsimme kuvia. Liskoja vilisteli jaloissa, mutta ne olivat liian nopeita kameralla ikuistettaviksi. Silloin tällöin polkua pitkin hölkkäili vastaan turisteja ja paikallisia kuntoilijoita.

Luonnonpuistossa olisi saanut helposti koko päivän kulumaan. Tunnin–parin päästä jatkoimme kuitenkin matkaamme rannikkoa etelämmäs toiseen neutronip aavemaista tunnelmaa huokuvaan mestaan, Abadesin hylättyyn spitaalisiirtolaan.

Saksalaisturisteja Abadesin siirtolan kirkon portailla.

40-luvulla rakennettu siirtola ei koskaan valmistunut lepran hoidon ottaessa aimo harppauksia eteenpäin. Tartunnan saaneiden eristäminen kävi tarpeettomaksi.

Siirtolassa haahuillessamme ihmettelimme, miksei taloja silti ollut rakennettu loppuun. Olisi kai niille käyttöä löytynyt, vaikkapa ihan tavallisina asuntoina? Jussi arveli, että lähes valmiiden rakennusten luhistumaan jättämisestä syyttävän sormen kääntäminen diktaattori Francon suuntaan ei menisi täysin pieleen.

Jussi kirkon yläkerroksessa.
Tähän jotain diibadaabaa tyyliin ”ikkuna tulevaisuuteen menneisyyden raunioista”.

Nykyään nuorisolaiset järjestävät alueella teknobileitä, tiesi Jussi kertoa. Rakennusten kylkiin kiinnitetyt ”Varoitus! Tämä on raunio”-kyltit eivät heitä pelottaneet sen enempää kuin meitäkään.

Olivat myös maalailleet talot täyteen graffiteja – jotkut niistä varsin näyttäviä.

Menneisyyden varjoista tulevaisuuden sinee– äh, antaa olla. Näkymä talosta Atlantille.

Upposimme syvälle aavekaupungin tunnelmaan, kunnes aurinko painui vuorten taa. Sitten lähdimme ajamaan takaisin Santa Cruziin.