Runsaan unen jälkeen suuntasimme satamaan puiston kautta. Puisto oli
jyrkässä mäessä ja sinne tänne oli ripoteltu kuntoilulaitteita. Matka
satamaan ei ollut pitkä.
Saimme lopulta lautan Uuden Istanbulin puolelle ja otimme siitä bussin
Tophaneen. Matkalla näimme kymmeniä, ehkä sata poliisia
mellakkavarusteissa ja osa kantoi kivääriä. Veikkailimme syyksi
läheistä urheilustadionia ja jalkapalloa, mutta saimme myöhemmin
kuulla että tärkeän perjantairukouksen jälkeen on usein
mielenosoituksia.
Sananvapaus ei ole Turkissa huipusssaan ja monia huivikieltoja on
viimeaikoina peruttu islamistisen politiikan myötä. Opiskelijat
osoittavat usein mieltään aiheesta, moni muu ei ole tilanteessa jossa
voisi niin tehdä.
Suuntasimme Istanbul Moderniin, kaupungin suurin nykytaiteen museo.
Perusnäyttely kertoi laajasti Turkin maalaustaiteen historiasta ja
taiteilijoista, teokset oli jaettu aikakausittain.
Päällimmäisenä jäi mieleen miten Ottomaanien imperiumin taiteilijat
saivat vaikutteita Euroopasta jo renessanssin aikana. Joitakin
eurooppalaisia taiteilijoita pääsi sulttaanin suosioon ja eli hovissa
ja turkkilaisia taiteilijoita lähetettiin valtion apurahalla
opiskelemaan uutta ilmaisua Euroopan kuumista taidekeskuksista.
Paljon myös painotettiin miten valokuvantarkasta realismista on
irtauduttu niin kubismiin kuin moderniin abstraktiin ilmaisuun.
Mediataidetta oli esillä studiomaisessa erillistilassa. Alakerrassa
The Bank of American valokuvakokoelmista valikoitu osio kertoi
valokuvan historiaa ja esitteli suppeasti muutamia nykyvalokuvaajien
teoksia.
Kummallisin osio kaikista oli historiallisten valokuvien siivittämä
turkkilaisen rakennustekniikan ylistysnäyttely. Mieleen tuli
Ottomaanien mahtipontisuus ja oman kansakunnan egon pönkittäminen.
Näyttelyosio oli laajalti sponsoroitu.
Söimme museon kahvilassa ylikalliin lounaan. Suuntasimme tämän jälkeen
meille mainostettuun galleriakadulle. Kadulla piti olla liian monta
galleriaa mutta löysimme vain kuusi. Lähellä sijaitsi maan arvostetuin
taidekoulu.
No muutamassa galleriassa ei kauaa mene vaikka tutkisikin hyvin.
Muutama näyttely oli hyvin mielenkiintoinen ja kuten yleensä, toiset
eivät. Joitakin kuvia seuraa perästä!
Meidän piti tavata isäntämme seitsemältä ja lopulta kärsimättöminä
astuimme edeltä gallerian avajaisiin. Tyylisuunta, esittävä muotokuva
oli minulle läheinen aihe ja koen että taiteilijan teoksissa oli
kotain kiehtovaa. Katseen tematiikkaa voi käsitellä aina uudelleen.
Teknisestä lahjakkuudesta huolimatta osa teoksista jäi litteiksi
toteutukseltaan ja syvyydeltään. Toisaalta ruuhkainen avajaistilaisuus
ei ole paras aika antaa arvioita, mutta koin silti gallerian olevan
liian täynnä. Vähemmän olisi ollut enemmän.
Avajaistarjoimijen jälkeen kävelimme Galata tornin juurelle, sisään ei
enää päässyt. Nähtävyyden jälkeen meidät saateltiin paikallisen
kuvanveistäjän työpajaan viettämään iltaa.
Oluet ja tupakka kädessä ja kulkukissaa sylissä kuuntelimme
komediaesityksen musiikkiharjoituksia. Kirjailija itse toki halusi
kertoa tuntevansa jonkun suomalaisen Peehi Saarikhoskan. En voinut
väittää tavanneeni häntä.
Paikka oli entinen juutalaisten hautakivityöstämö. Hämärä, kaminalla
lämmitetty tila oli täynnä pölyistä taidetta maalauksista veistoksiin.
Viihdyinme siis mainiosti!
Emme ajatuksesta huolimatta lähteneet tämän jälkeen enää drinkeille
vaan dolmuksella kohti Uskudaria. Perillä joimme yhdet ja väsyimme
nopeasti yksi kerrallaan.
Juhliminen on oikeastaan kaikkialla melko samanlaista: avajaiset,
jatkot, kimppataksilla kotiin ja grillin ranskalaisten kanssa
jatkoille. Suurimmat erot olivat humalan taso ja että ranskalaiset
tarjoillaan hodarisämpylästä.
Turkkilainen fakta: Minimipalkka on noin 800TL kuussa ja lakisääteinen
työaika on 45 tuntisa viikossa Turkkilaiset työskentelevätkin lähes
kokoajan, 10 tuntia päivässä tai enemmänkin. Korkean elintason ihailu
näkyy autoissa, asunnoissa sekä mainoksissa.
