Keskeltä Teneriffaa, Teide-tulivuoren tuntumasta löytyy observatorio, jonne järjestetään kiertokäyntejä. Valitsimme puolentoista tunnin peruskäynnin päiväsaikaan. Tarjolla on myös kalliimpia kahdeksan tunnin vierailuja, joissa pääsee katselemaan tähtiäkin. Me ajattelimme hoitaa tähtien tiirailun itse ilmaiseksi observatoriovisiitin jälkeen.

Huristelimme hissuksiin ylös vuorenrinnettä. Päivä näytti pilviseltä ja uumoilimme, saisimmeko niskaamme sadetta päästyämme perille. Nähtäisiinkö edes tähtiä?

Observatorio on kuitenkin yli kahden kilometrin korkeudessa, eli sadepilvien yläpuolella. Perillä taivas oli pilvetön. Teidellä onkin erityisen hyvät tähtitarkkailuolosuhteet.

Pilvien yläpuolella.
Teide.

Observatorioalueen portilla vieraat ohjeistettiin odottamaan, kunnes opas saapuisi paikalle. Aikamme autossa kökötettyämme meidät saatettiin parkkipaikalle, sullottiin pikkubusseihin ja vietiin jylhien teleskooppien luo.

Kierros oli tiivis ja harmillisen ylimalkainen. Mietimme jälkeenpäin, olisiko oppaan poukkoilevasta selityksestä tajunnut mitään, jos ei olisi tiennyt valmiiksi aiheesta jo jotain. Toisaalta perustähtitiedetietämyksellä varustautunut ei saanut mitään erikoisempaa lisäinformaatiota käynnistä. Meni enemmän palvontakäynnin piikkiin.

Mutta näkymät korvasivat opastuksen höttöyttä. Näpsimme kuvia observatorion teleskooopeista ja muista rakennuksista, joista jotkut näyttivät tarkkailuasemilta kurkottelemassa yli maailman laitimmaisen reunan.

Opas esittelee kaukoputkea.
Oma kosmologinen tarkkailusaaliimme: jeesusteippiä sitomassa teleskoopin piuhoja.

Kierroksen jälkeen ajoimme läheiselle maisemaseisakkeelle ja jäimme odottamaan auringonlaskua. Jussi oli varustautunut tähtitaivaan kuvaukseen kamerajalustalla sekä kokemuksella. Oma valmiustasoni oli vaatimattomampi, eikä yksikään tähtikuvani onnistunut. Mutta talvitakin taskuun unohtuneet ylimääräiset sormikkaat tulivat sentään tarpeeseen.

Talvitakki ei ollut millään lailla yliammuttu varuste. Jos Teiden rinteillä aikoo kyttäillä tähtiä illalla, kannattaa pukeutua lämpimästi: siellä on kylmä!

Vaikka kuvasaaliini auringonlaskun jälkeen jäikin säälittäväksi, kirkkaan tähtitaivaan näkeminen linnunratoineen kaikkineen oli sinällään elämys. Siinä ihminen löysi vähäksi aikaa asianmukaisen paikkansa universumissa.

Töllöttelimme tähtiä tunnin–pari, minkä jälkeen lähdimme etsimään autoa. Jota ei löytynyt. Nytkö se sitten pöllittiin, ehdimme jo puolittain panikoida, kunnes Jussi huomasi meidän palanneen toiselle pysähdyspaikalle kuin mille olimme auton parkkeeranneet. Kävelimme pienen matkaa tietä takaisin observatorion suuntaan ja sieltähän kärry löytyi sentään, täsmälleen samasta paikasta kuin minne se oli jätetty.

Teidellä käynti oli leppoisan mukava reissu, mutta melko hintavaa kiertokäyntiä en kyllä meidän kokemuksemme perusteella voi suositella. Sekaviin, hitusen takeltelevalla englannilla esitettyihin opastuksiin syynä saattoi tosin olla sekin, että oppaamme oli vain tuuraamassa sairastunutta kollegaansa.

Mainittakoon sekin, että tiedemiehiä observatoriokierroksella ei tapaa. Ihan ymmärrettävää kyllä: hehän ovat siellä töissä. Me turistit puolestamme, no, turistoimassa.

Mitä nyt marisemiselta ehdimme.