Tälleen kuvataiteilijalle matkailu on joko älyttömän inspiroivaa tai sitten vaan vaikeaa. Itsellä on ollut vaikea kausi kuvataiteen tekemisen kanssa. Nykytaiteen tekeminen ja maailmantuska tuntuvat välillä olevan jopa ristiriidassa keskenään, sillä en usko kärsimystaiteeseen, enkä halua tehdä taidetta tiedottamiseksi.
Tretjakovin uuden gallerian edustalla oli pitkä rivi taidetta myynnissä, mutta muutaman lokeron nähtyään oli nähty jo kaikki. Vapun vuoksi itse valtava museo tietenkin ehkä kiinni, jäi nyt Malevitšin Musta neliö näkemättä. Sisäänkäynnille päästessä oli jo niin kova taideangsti, ettei valtavaan galleriaan ollut menemistä.
Sen sijaan oli romantiikan inspiroimia maisemia ja rokokoomimmejä, muuten vaan mimmejä; oli pointillismia, oli sateisia kaupunkimaisemia, perinteisiä kukka-asetelmia ja tietenkin paljon kissoja ja vaikka hevosia. Taitoa oli suurimmalla osalla paljonkin, muutama ihan kivakin taulu, mutta kylmäksi jätti.
Tosin jos itsekin teen ”markkinoille”, niin kyllä ne aihepiirit valitsee tylsästi.
Mutta mikä sen taiteen museossa nyt sitten tekee niin erikoiseksi? Kerron sitten kun käyn kuvataidetta katsomassa jossain taas. Jos olen keksinyt miten eroavat. Vinkki, tekninen taito ei ole se erottava tekijä.
No, katseltiin sitten patsaspuistossa neukkuaikojen paikoiltaan riistettyjä patsaita, enimmäkseen ”ihailtavien” tyyppien muotokuvia. Oliko taiteilijoilla myös oma aikansa poliittinen hurmos? Vai moniko teos oli tehty, koska muutakaan ei sopinut tehdä (ja koska tilaustyöstä sai rahaa)? Siellä ne nyt olivat, vierekkäin.
Nälkä ehdotteli syömistä ja laiskoina otimme lupaavan kaukaisen kasvisraflan sijaan puistoravintolan, jonka ruoka oli mitäänsanomatonta ja kallista. Mutta auttoihan se. Turistin on tehtävä mitä turistin on tehtävä. Jatkossa eväitä.
Takaisin kävellessä vielä EVK:laista taas höynäytettiin. Kävelysillalla tuli vastaan tyyppi Pauli-nimisen pöllön kera, jota sai silittää ja jota hän nosteli päälleni kuvattavaksi. Hyvää ja rauhallista duunia Pauli teki, mutta poitsu pyysi jälkikäteen kuvamahkuista hullut summat rahaa. Lompakkoon jäi sentään pari viisikymppistä (ruplia) mutta eipä kyllä naurattanut oma tyhmyys. Fool me once jne. Valkoisia puluja käsillään kantanutta jannua juoksin jo melkein karkuun.
Lisäksi tuo Japi huomautteli että ollaan kyllä missattu kaikki mitä meinattiin et halutaan nähdä Moskovassa. Paitsi patsaspuisto ja Vysotskin hauta. Ja Pietari Erittäin Suuri ollaan nähty monasti. Ja Punainen tori.
Mä koitan muistaa aina että ei se mitään, jo täällä oleminen avartaa ja antaa. Ei tarvi suorittaa.
Just äsken feilasin tarjoilijan kanssa kommunikoinnissa.
– What can you tell me about the taste of this wine?
– Taste? Yes.
Ja saan maistiaiset viinistä josta kyselin, sekä pettyneen tarjoilijan, kun otan vain lasillisen enkä koko pulloa.
Kommunikaatio on vaikeaa jo normaalioloissakin, turistina olemisesta puhumattakaan.
Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä sano entinen mimmi, kun viininsä horasi ja painui pehkuihin!
