Avainsana: moskova

Palava salaisen poliisin ovi ja muuta ruokahalua herättävää viihdykettä

Toveri Andropov tarkkailee tilannetta Lubjankan kyljessä. KGB on läsnä hengessä ja heraldiikassa.

Hiukan hidas on sytytykseni, myönnän, kun tajusin vasta toisella kertaa Lubjankan lähellä syömässä käydessämme, että hitto vie, tuossahan on entinen KGB:n päämaja!

Neuvostoaikoina vitsi rakennuksesta kuului jotenkin niin, että Moskovan korkein rakennus on Lubjanka, sillä siellä näkyy kellaristakin Siperiaan asti. Tätä nykyä tönö on FSB:n käytössä. En tiedä, onko maanalaisilla osilla edelleen samanlainen maine.

Haaveilin purkittavani Lubjankan edustalla hiukan neuvostojytisevää kuvamatskua Kivireen Stahanov-videoon, mutta vapun takia joka kulma tursotti poliisia ja muuta systeemin vartijaa. Tyydyin vain kuvaamaan rakennuksen yksityiskohtia.

Reilulla kympillä sai pöydän koreaksi Gretška Labissa.

Varsinaisesti olimme kuitenkin tulleet Lubjankan kulmille syömään. Toinen yritys Gretškassa saada haluttuja ruoka-aineksia lautaselle asti sujui jo paljon jouhevammin. Täti tiskin takana kysyi Annalta: ”You like vegan, yes?” Tämän jälkeen hän osoitteli Annalle vegaaniystävällisiä ruokalaareja. Saimme kumpikin ihan kelpo läjän syötävää eteemme.

Leivoksetkin saatiin halvennuksella päälle. Täytyy nyt vissiin antaa vahva suositus mestalle. Ruoka Gretškassa ei ole mitään tajunnanräjäyttävän ihmeellistä makujen ilotulitusta, mutta safka on halpaa. Henkilökuntakin oli loppujen lopuksi ystävällistä ja avuliasta, kunhan yhteinen kieli löytyi.

Rauhankyyhky kaadereineen Kuznetskyi Most -metroasemalla ottamassa vappua vastaan.

Syödessä lueskelin Lubjankan historiasta. Wikipedia mainitsi, että vuonna 2015 performanssitaiteilija Pjotr Pavlenski tuikkasi FSB:n päämajan etuoven tuleen tehden siitä teoksen nimeltä Uhka. Tämä tempaus hykerrytti minua niin, että piti välittömästi lukea lisää Pavlenskin edesottamuksista.

Kun olin sivistänyt itseäni sillä, että Pavlenski on mm. neulonut suunsa umpeen tueksi Pussy Riotille ja naulannut kiveksensä Punaiseen toriin protestina poliittista apatiaa vastaan, oli pakko lopettaa lukeminen, että sain syötyä ateriani loppuun. Palava ovi oli sittenkin herra Pavlenskin oeuvren miedoimmasta päästä. Mutta onnea joka tapauksessa Pjotrille urallaan – niin kauan kuin silvottavia ruumiinosia riittää!

Kuznetskyi Mostin pulujen noutopöytä toimi sekin mallikkaasti.

Oli vapunpäivä ja Punaisella torilla olisi ollut tarjolla pankonservatiivista patrioottista paatosta naitettuna työväen juhlan neuvostokaikuihin. Tavallaan olisi kiinnostanutkin nähdä ihmismeri ja propagandavyörytys, mutta emme keksineet, miten paikalle oikein pääsi. Kaikki reitit oli suljettu. Ilmeisesti ainoa väylä torille olisi ollut marssia mukana.

Luovutimme ja lähdimme Tretjakovskin uudelle gallerialle, jonka viereisessä puistossa patsastelee kaatuneen neuvostovallan silmäätekeviä. Patsastelevat siis kirjaimellisesti, kun ovat patsaita, he. (Kuvia Annan postauksessa.)

Patsaspuistossa oli muitakin töitä kuin kommunistijohtajien pystejä.

Ajatuksenani oli jälleen kerran filmata jotain julistusta Kivireen videoon, mutta kun puisto oli siihen aikaan päivästä täynnä lapsiperheitä juhlimassa vappua, ei se tuntunut riittävän angstiselta kuvamateriaalilta tuskaiseen lauluumme. Päätin tulla lähtöpäivän aamuna aikaisin uudestaan.

Vaikuttava käsitetaiteellinen installaatio… eikun siis, tuota, looshia tyhjennetään.

Sillä välin Anna koki taiteen tuskaa nähtyään puolisen kilometrillistä venäläistä katutaidetta, eikä halunnut enää mennä Tretjakovin galleriaan. Itse asiassa se taisi joka tapauksessa olla kiinni, olihan pyhäpäivä.

Katusoitantaa Moskovanjoen rannalla. Pietari Suuri missaa bileet juututtuaan somettamaan.

Käppäillessämme takaisin hostellille näimme pari huikean tasokasta katubändiä (sekä yhden vaivaannuttavan huonon sooloartistin), jotka tulkitsivat poppihittejä niin jousisoittimin kuin torvinkin.

Game of Thronesin tunnari jousisovituksena kirvoitti yleisöstä kuorossa huudetun СПА-СИ-БО! -huudon (”kii-ii-tos!”). Itse taas diggailin torvibändin näkemystä Funky Townista, joka äkkiarvaamatta nyrjähti James Brownin I Feel Goodiksi. Gruuvit ja muuvit olivat kohdillaan.

Painuimme pehkuihin. Laitoimme herätykset aikaisiksi, että Anna ehtisi Krasnyi Karandaš (”Punainen lyijykynä”) -taidetarvikeliikkeeseen hakemaan akvarellejaan ja minä patsaspuistoon kuvaamaan videota.

Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja tähänastista track recordiamme onnistuimme seuraavana aamuna kummassakin. Sain olla aika rauhassa aamusateen jälkeisessä, harmaata huokuvassa puistossa – mitä nyt puistotyöntekijä mulkaisi kummastuneena laulaen tallustellutta selfien ottajaa.

Anna on samaan aikaan tohkeissaan haalimistaan venäläisveisväreistä sekä kauhistelee törsättyä rahamäärää. (Huomaa kerrankin perusteltu vesivärituunausefekti kuvassa.)

Annakin sai maalinsa. Krasnyi Karandaš oli nimenomaan sellainen kauppa, jota hän oli etsinyt. Valikoima oli valtava, hinnat kohdillaan, henkilökunta asiantuntevaa. Myyjien lisäksi apua tarjosi myös satunnainen asiakas, joka sattui tietämään vesivärimaalauksesta yhtä ja toista.

Koska olemme Venäjällä, emme tietenkään voi päätyä muuhun johtopäätökseen kuin että Jumala johdatti meidät Krasnyi Karandašiin. Annan ahdistuessa katutaiteesta Tretjakovin gallerialla minä nimittäin bongasin ihmisvilinässä jonkun kantavan maalauskehyksiä kaupan jättimäisessä ostoskassissa. Tsekkasimme puljun nettisaitin ja huudahdimme: господи помилуй! Herra oli näyttänyt meille tien.

Se siitä, jatketaan. Seuraavaksi Nižni Novgorod.

Turismi on taitolaji (jota en osaa)

Katutaidetta Tretjakovin uuden gallerian edustalla.

Tälleen kuvataiteilijalle matkailu on joko älyttömän inspiroivaa tai sitten vaan vaikeaa. Itsellä on ollut vaikea kausi kuvataiteen tekemisen kanssa. Nykytaiteen tekeminen ja maailmantuska tuntuvat välillä olevan jopa ristiriidassa keskenään, sillä en usko kärsimystaiteeseen, enkä halua tehdä taidetta tiedottamiseksi.

Tretjakovin uuden gallerian edustalla oli pitkä rivi taidetta myynnissä, mutta muutaman lokeron nähtyään oli nähty jo kaikki. Vapun vuoksi itse valtava museo tietenkin ehkä kiinni, jäi nyt Malevitšin Musta neliö näkemättä. Sisäänkäynnille päästessä oli jo niin kova taideangsti, ettei valtavaan galleriaan ollut menemistä.

Sen sijaan oli romantiikan inspiroimia maisemia ja rokokoomimmejä, muuten vaan mimmejä; oli pointillismia, oli sateisia kaupunkimaisemia, perinteisiä kukka-asetelmia ja tietenkin paljon kissoja ja vaikka hevosia. Taitoa oli suurimmalla osalla paljonkin, muutama ihan kivakin taulu, mutta kylmäksi jätti.

Tosin jos itsekin teen ”markkinoille”, niin kyllä ne aihepiirit valitsee tylsästi.

Mutta mikä sen taiteen museossa nyt sitten tekee niin erikoiseksi? Kerron sitten kun käyn kuvataidetta katsomassa jossain taas. Jos olen keksinyt miten eroavat. Vinkki, tekninen taito ei ole se erottava tekijä.

Yksi patsaspuiston Lenineistä, taustalla kuutioitu Lenin.

No, katseltiin sitten patsaspuistossa neukkuaikojen paikoiltaan riistettyjä patsaita, enimmäkseen ”ihailtavien” tyyppien muotokuvia. Oliko taiteilijoilla myös oma aikansa poliittinen hurmos? Vai moniko teos oli tehty, koska muutakaan ei sopinut tehdä (ja koska tilaustyöstä sai rahaa)? Siellä ne nyt olivat, vierekkäin.

Tehdastyöläisnainen on päässyt livahtamaan Lenineiltä pusikkoon.

Nälkä ehdotteli syömistä ja laiskoina otimme lupaavan kaukaisen kasvisraflan sijaan puistoravintolan, jonka ruoka oli mitäänsanomatonta ja kallista. Mutta auttoihan se. Turistin on tehtävä mitä turistin on tehtävä. Jatkossa eväitä.

Anna ja Pauli.

Takaisin kävellessä vielä EVK:laista taas höynäytettiin. Kävelysillalla tuli vastaan tyyppi Pauli-nimisen pöllön kera, jota sai silittää ja jota hän nosteli päälleni kuvattavaksi. Hyvää ja rauhallista duunia Pauli teki, mutta poitsu pyysi jälkikäteen kuvamahkuista hullut summat rahaa. Lompakkoon jäi sentään pari viisikymppistä (ruplia) mutta eipä kyllä naurattanut oma tyhmyys. Fool me once jne. Valkoisia puluja käsillään kantanutta jannua juoksin jo melkein karkuun.

Se kolmas money shot.

Lisäksi tuo Japi huomautteli että ollaan kyllä missattu kaikki mitä meinattiin et halutaan nähdä Moskovassa. Paitsi patsaspuisto ja Vysotskin hauta. Ja Pietari Erittäin Suuri ollaan nähty monasti. Ja Punainen tori.

Mä koitan muistaa aina että ei se mitään, jo täällä oleminen avartaa ja antaa. Ei tarvi suorittaa.

Just äsken feilasin tarjoilijan kanssa kommunikoinnissa.

– What can you tell me about the taste of this wine?

– Taste? Yes.

Ja saan maistiaiset viinistä josta kyselin, sekä pettyneen tarjoilijan, kun otan vain lasillisen enkä koko pulloa.

Kommunikaatio on vaikeaa jo normaalioloissakin, turistina olemisesta puhumattakaan.

Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä sano entinen mimmi, kun viininsä horasi ja painui pehkuihin!

Patsaatkin paheksuu. Opettele kieliä!

Iskurityöläisen ohari ja muita sattumuksia

Punainen tori suoritettu. Siellä joku mummo myi enemmän tai vähemmän väkisin ruusun Annalle, jolla oli vaikeuksia keksiä käyttöä rehulle…

… joten ehdotin, että veisimme kukan Vladimir Vysotskin haudalle. Näin toimimme. Piffasimme Volodjalle myös tupakan sekä pari särkylääkepilleriä. Alun perin haaveilin jättäväni haudalle myös yhden tähden Jallun, mutta unohdin ostaa pullon ennen lähtöä Suomesta.

Vladimir Vysotskin hautamuistomerkki Vagankovskojen hautausmaalla.
Lähiörakennuksia Vagankovskojen hautausmaan kupeessa.
Nuorisoa virkistystoimissa Vagankovskojen lähiössä.

Anna halusi metsästää laadukkaita venäläisiä akvarelleja, minä taas käydä kuvaamassa jotain suunnittelematonta häröilyä Aleksei Stahanovin patsaalla Kivireen videoon (jonka tekeminen matkan aikana minulle nakitettiin). Jaoimme iskuryhmämme kahteen osastoon.

Stahanovin patsaan etsintä vaati stahanovilaista sinnikkyyttä. Heti alkajaisiksi tulkitsin Google Mapsin antaman bussireitin metroksi ja posottelin hyvän matkaa hornan tuuttiin, ennen kuin huomasin asian.

Nousin maanpinnalle ottamaan uutta suuntimaa todetakseni, että siinä kohtaa paras vaihtoehto oli se sama metrolinja, jonka kyydissä olin jo ollut. Kun pääsin vaihtoasemalle, tulin ulos väärältä puolelta, enkä hahmottanut mitenkään, miten pääsen tien yli bussipysäkille. Myöhemmin tajusin, että metroasemalta olisi päässyt suoraan tien toiselle puolelle. (Opiksi ja ojennukseksi: niitä metroasemien ulostuloviitoituksia kannattaa lukea.)

Seurasi levotonta seisoskelua pysäkillä. Jatkobussi Stahanovin patsaalle alkoi olla jo pahasti myöhässä. Lisäksi kuvausvaloni laski uhkaavasti horisontin taa. Olin jo aikeissa luovuttaa, mutta silloin linja 725 viimein körötteli pysäkille. Pääsin patsaalle…

… paitsi että ei siellä mitään Stahanovin patsasta enää ollut. Eikä pihaan olisi edes päässyt, vaikka Stahanov olisikin siellä vielä seisoskellut. Teräsaita ympäröi pihaa, ja portti oli lukossa.

Yritä tässä sitten olla kunnon stahanovilainen kun guru itsekin tekee oharit, totesin, ja lähdin takaisin keskustaan. Siinä kohtaa oli iltaruuhka ja bussin vauhti hipoi kahtakymmentä kilometriä tunnissa.

Ei löytynyt akvarelleja, mutta kakkaava yksisarvinen löytyi.

Annakaan ei ollut löytänyt akvarellejaan, sillä hostellin vastaanottotyttösen vinkkaama Komus osoittautuikin toimistotarvikeliikkeeksi.

Minkäs siinä sitten mahtoi. Menimme erään trendikkään matkablogin vinkkaamaan rentoon georgialaisravintola Megobariin. Ruoka oli taivaallista. Mikään ei harmittanut enää yhtään.

Käykäämme reippaina kohti uusia epäonnistumisia! Ylittäkäämme sähellystavoitteet moninkertaisesti – toveri Stahanovin esimerkkiä noudattaen! Eläköön viisivuotissuunnitelma!

Haahuilua Moskovassa

Täällä on joku tämmöinen pääsiäisjuttu nyt päällä.

Saavuttiin aamutuimaan Moskovaan. Vaunuemäntä vielä hihkaisi bye byet Annalle laiturilla. Vieressä seissyt toinen vaunuemäntä vastasi vain nyrpeällä tuijotuksella Annan vastavilkutuksiin. Ilmeisesti hän ei ollut saanut suklaalevyä.

Todettiin, ettei jakseta kävellä ja päätettiin tilata Yandex-taksi. Semminkin kun lafkan mobiilisovellus väitti parin kilometrin reissun hinnaksi vain 300 ruplaa (neljä euroa). Koska aseman edustalla jökötti Yandex-takseja jo, ei tilattu moista puhelinsovellukseitse, vaan hypättiin vaan kyytiin. Lopputulos: Matka maksoi noin 1600 ruplaa, eli yli 20 euroa. Ilmeisesti kuski vetäisi reissun kirjanpidon ohi. Mutta näinhän nämä Moskova-blogipostaukset pitää aina aloittaa, hintoja kauhistelemalla.

Hostellin aulassa. Anna: ”Mihin hiton squattiin me ollaan oikein majoittumassa?”
Mielleyhtymiä vallatusta talosta herättäneiden portaiden yläkerrasta löytyi kuin löytyikin Winterfell-hostelli.

Ei päästy kirjautumaan hostelliin vielä aamulla, joten dumpattiin matkalaukut sinne ja lähdettiin aamiaiselle.

Juu ei, nimi ei ole yhteensattumaa.

Erään suositun matkablogin halvaksi mainostama ruokapaikka Gretška Lab osoittautui myös todellisuudessa edulliseksi, ruokiemme yhteishinta oli alta kympin (euroissa, siis). Aamiaislistalla oli puuroa ja omelettia, mutta ilmeisesti oltiin jo myöhässä, kun meille tyrkytettiin lounaita.

Paikassa todella on ihan hyvä kasvistarjonta, mutta nimenomaan kasvisruuan pöytään asti saaminen jäi tilaajan vastuulle. Ainesosat valitaan itse ja henkilökunta sitten lapioi ruuat lautaselle tiskin takaa. Ruoka oli ihan jees, mutta varsinkin halpaa. Englantia puhutaan Gretškassa vain kursorisesti.

Käväistiin myös Gretškan viereisessä, pelkästään lapsille suunnattujen kauppojen ostoshelvetissä, jonka maisemahissien katveeseen pystytetty legopatsas haastoi itsensä Pietari Suuren monumentin niin mittasuhteiltaan kuin absurdeilta yksityiskohdiltaankin. Tavaratalo lapsille on rakennettu jo neukkuaikoina. Tätä pidän lopullisena todisteena kommunismin ja kapitalismin pohjimmaisesta, konsumeristisesta yhteissieluisuudesta.

Legopatsas lastentavaratalossa, yksityiskohta. Tämä oli siis kolmanteen kerrokseen ulottuneen patsaan huippu.
Pietari I:n patsas hostellimme kupeessa. Mikäs sen häiskän liikanimi taas olikaan… ”Keskikokoinen”?

Ajattelimme hoidella saman tien alta pois pakkonähtävyydet, eli Punaisen torin ja Kremlin (jotka sijaitsevät kätevästi kävelymatkan päässä hostellilta), mutta lähimaastoon päästyämme tajusimme olevamme edelleen melkoisen tööt. Ensimmäisten yöjunaunien katkonainen laatu alkoi nyt kunnolla tuntua. Tuumattiin, että tähän väliin torkut ja sitten nähtävyyksiä.

Mutta Kuinkas Sitten Kävikään™ – kuorsailtiin kuuteen asti. Käytiin syömässä ja äkkiä olikin jo ilta. Päätimme jatkaa torkkuja vihdoin kunnollisilla yöunilla ja sitten mennä vilkaisemaan Punainen tori ja mitä näitä nyt on.

Annan katselee uusinta Game of Thrones -jaksoa Winterfell-hostellissa.

Anna jäi tölläämään tv-sarjaa hostellille. Itse otin ennen pehkuihin paneutumista pikku kävelykiepauksen joenvartta Kristus Vapahtajan katedraalille (johon siihenkin liittyy semmoinen pienimuotoinen neukkuaspekti, että bolševikit räjäyttivät pytingin 1931, minkä jälkeen uskikset rakensivat sen uudestaan 1990 (tähän joku läp… tai antaa olla)).

Kristus Vapahtajan katedraali.
”HV”? ”Hintavaraus”? ”Haist…”?
Aaaaa… ”Hristus, nous ylös nyj jo!”
”High five”?

Kirkolla opastin juopuneet gopnikit Kropotkinskaja-metroaseman suuntaan kuin paljasjalkainen moskoviitti ainakin.

No okei, ei se ollut vaikeaa: это там, eli ”se on tuolla”. (”Eetta tam.”)

Metrosta puheenollen kolmen päivän julkisen liikenteen kortti maksoi 438 ruplaa (~ 6 €). Niitä saa metroasemilta automaatista. Luottokortilla voi maksaa.

Eka yö takana

Huomenta.

Saavumme Moskovaan kohtsillään. Yöunet olivat pätkikkäät keinuvassa kolmosluokassa, mutta nukuttuakin tuli.

Pahimmat kuvaukset venäläisistä junavessoista osoittautuivat ainakin toistaiseksi kauhutarinoiksi. Käymälä oli siisti ja paperiakin oli (kunnes itse käytin viimeiset, MUHAHAHA!).

Vaunuemäntämme oli tuimailmeinen nuori nainen, jonka kasvot sulivat kuin taikaiskusta hurmaavaan hymyyn ojennettuani hänelle levyllisen Fazerin sinistä. En ota kuitenkaan kunniaa tästä, sillä noudatin vain Annan ohjeita.

Se juttu siis ei ollut liioittelua. Kannattaa pitää hyvät välit vaunuemäntään.

Sain Kivireeltä matkatehtäväksi kuvata video Kivettynyt Stahanov -biisiin. Eka iskurityöläispatsas paikannettu. Aion suorittaa operaation stahanovilaista tarmoa uhkuen.

Vegeä Venäjällä

Tässä joitain netistä kammattuja kasvisruokaystävällisiä syömäpaikkoja reittimme varrelta. Lähteinä TripAdvisor, Restaurant Guru ja hakukoneella löytyneet lukuisat ”niin ja niin monta parasta”-listat. Paikkoja ei siis suurimmaksi osaksi olla (vielä) testattu itse, ellei erikseen mainittu. Listaamme näitä ennen kaikkea itseämme varten jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Toivottavasti poiminnoistamme on hyötyä muillekin.

Valintaperusteina hinta, läheisyys majapaikkaan/asemaan/keskustaan/nähtävyyteen sekä kiinnostuneen kutinan herääminen. Plussaksi olen laskenut myös laajemman kuin vain kasvisruokaan rajoittuvan tarjonnan. Nämä siis eivät ole ainoastaan kasvisruokaa tarjoavia ravintoloita (ellei erikseen mainittu). Johtoajatuksena on, että mestoihin voi mennä, jos seurueessa on kasvissyöjiä – kuten meidän kahden hengen seurueessamme. Mahdollisuuksien mukaan vegaaniystävällisyys on pyritty mainitsemaan.

Pietari

  • Grand Café Frida (kartalla)
    … kertoo mm. että ”polttaessasi vesipiippua 51 Fridaa tarkkailee sinua joka suunnasta 102 silmäparilla ja 51 kulmakarvalla” ja että ”brittiläiset tiedemiehet ovat laskeneet paikan mukavuusenergian 1000 kilojouleksi”. Melko lähellä Suomen-asemaa. Frida approves.
  • Zeljonaja komnata (kartalla)
    … eli ”vihreä huone” lähellä Moskovan-asemaa. Erittäin halpa. Tämän itse asiassa olen testannut pari vuotta sitten ja viihtyisäksi tuomitsin. Kattoterassi varsinkin oli kauhian kiva aurinkoisena kesäpäivänä.
  • Prekrasnaja zeljonaja (kartalla)
    Lisää vihreyden hehkutusta puolimatkassa Suomen-asemalta Moskovan-asemalle. Halvaksi mainittu. Myös vegaanisia annoksia.
  • Ukrop (kartalla)
    Ravintola Ulitsa Maratalla sijaitsee kulman takana Dostojevski-museosta, joka taas on kävelymatkan päässä Moskovan-asemasta. Kehuivat Ukropin kuppiloita viihtyisiksi ja ruokaa erinomaiseksi.

Moskova

Nižni Novgorod

Tjumen

  • Tesla Burger (kartalla)
    Halpa purilaispaikka sekä serbialainen grilli. Listalta löytyy myös vegaanipurilainen ja -wräppi.
  • Katso (kartalla)
    Georgialaissafkaa Tjumenissa. Vegaanivaihtoehtojakin.
  • Vrindavan (kartalla)
    Vain kasvisruokaa, myös vegaanisena. Samalla myös vahvasti ituhippihörhöilevän oloinen luontaistuotekauppa.

Novosibirsk

Irkutsk

Ulan-Ude

© Komitea 2019. Ulkoasu perustuu Anders Norénin Lovecraft-teemaan. Seuraa meitä Facebookissa, Twitterissä ja Mastodontissa!