Pian tulee ruumiita.

Yhteysalus Eivorin ravintola on pullollaan hippejä matkalla Jurmoon. Pelaavat Murhaaja-seurapeliä.

On joulukuun puoliväli, kuusenkoristeet kiipeilevät lakonisen kuppilan pylväitä. Päätyseinän telkkarin ympäri kiemurtelee sähkökynttiläköynnös. Ruudulla välkkyy eri tavoin solmuun jämähtäneitä dekonstruktioita kokkiohjelmasta.

Toisessa toosassa salin vastakkaisessa päässä pyörii puolestaan hitaasti vellovaa pikselimössöä, jota mystiset vaaleat kiilat silloin tällöin halkovat. Se on näkymä laivan keulasta, mutta muistuttaa enemmän 90-luvun alun multimediataiteilijan kokeellista teosta. Puuttuu vain minuuden toiseudesta mutiseva monologi ja laahaava konemusiikkikolke.

Tarjoilevat kanaa. Se on hinnoissaan, mutta vaikea mököttää emännälle, joka lätkäisee toisenkin broilerinkoiven lautaselleni, koska “näytän tarvitsevan sitä”. Ahmin lihateollisuusolennon sisuksiini ja kittaan päälle muovituopillisen. Menemme aurinkokannelle haukkaamaan happea.

Kello ei ole vielä seitsemääkään illalla, mutta on jo säkkipimeää. Ennen lähtöä odotin toiveikkaana Tove Jansson -boforiluokan myrskyä, jota ei sitten tullutkaan. Vasta yöllä tuulee kunnolla, kuulemma. Nyt ei tarvitse edes pitää reelingistä kaksin käsin kiinni kannella käydessään, tai perillä varautua konttaamaan Jurmon jäätynyttä laituria pitkin, kuten toissa vuonna samoihin aikoihin. Matkakumppanit polttelevat tupakkejaan, joiden sytyttämisessä ei ilmennyt hankaluuksia, saati vaaratilanteita. Tuuli tempoilee hiuksia leppoisan väkivaltaisesti.

Palattuamme alas kuppilaan mielessäni alkaa kehkeytyä Spede Show -kohtaus: Simo Salminen tilaa “yhden ison”, ja silloin baariin jysähtää kolmekymmentä kuutiometriä merivettä ylhäältä autokannelta. Ha ha ha. Höm, niin, varmaankin sketsi olisi tehty ennen Estoniaa, joskus 60-luvulla.

No, Eivorissahan ei ole keulaporttia. Muutenkin jykevätekoinen yhteysalus vaikuttaa erittäin merikelpoiselta vesseliltä. Se on tuotu Saaristomerelle Islannista, jossa se toimi samankaltaisissa tehtävissä Atlantin tyrskyissä. Siellä täällä Eivoria näkee vieläkin kylttejä islanniksi: farþegasalur, aðéins fyrir áhöfn, skiptiherbergi.

Joukkoomme lyöttäytyy miekkonen hippiretkueesta. Hän kertoo onnistuneensa jo päästämään päiviltä ensimmäisen uhrinsa. Esittelee ylpeänä murha-asettaan, Pepe-lakritsipatukkaa.

Kaiutin räsähtää yksisanaisen tiedotuksen, joka voisi olla Kraftwerkin Radioactivity-biisistä. Arvailemme, sanoiko se Harrisburg vai Tšernobyl, kunnes keulamonitorin kuvasta oivallamme saapuneemme Berghamiin. Matkaa on vielä tuntikaupalla. Haen seuraavan tuopillisen.

Olenhan matkalla rentoutumaan ja pitämään hauskaa.

Jurmoon.