Saavuttiin aamutuimaan Moskovaan. Vaunuemäntä vielä hihkaisi bye byet Annalle laiturilla. Vieressä seissyt toinen vaunuemäntä vastasi vain nyrpeällä tuijotuksella Annan vastavilkutuksiin. Ilmeisesti hän ei ollut saanut suklaalevyä.
Todettiin, ettei jakseta kävellä ja päätettiin tilata Yandex-taksi. Semminkin kun lafkan mobiilisovellus väitti parin kilometrin reissun hinnaksi vain 300 ruplaa (neljä euroa). Koska aseman edustalla jökötti Yandex-takseja jo, ei tilattu moista puhelinsovellukseitse, vaan hypättiin vaan kyytiin. Lopputulos: Matka maksoi noin 1600 ruplaa, eli yli 20 euroa. Ilmeisesti kuski vetäisi reissun kirjanpidon ohi. Mutta näinhän nämä Moskova-blogipostaukset pitää aina aloittaa, hintoja kauhistelemalla.
Ei päästy kirjautumaan hostelliin vielä aamulla, joten dumpattiin matkalaukut sinne ja lähdettiin aamiaiselle.
Erään suositun matkablogin halvaksi mainostama ruokapaikka Gretška Lab osoittautui myös todellisuudessa edulliseksi, ruokiemme yhteishinta oli alta kympin (euroissa, siis). Aamiaislistalla oli puuroa ja omelettia, mutta ilmeisesti oltiin jo myöhässä, kun meille tyrkytettiin lounaita.
Paikassa todella on ihan hyvä kasvistarjonta, mutta nimenomaan kasvisruuan pöytään asti saaminen jäi tilaajan vastuulle. Ainesosat valitaan itse ja henkilökunta sitten lapioi ruuat lautaselle tiskin takaa. Ruoka oli ihan jees, mutta varsinkin halpaa. Englantia puhutaan Gretškassa vain kursorisesti.
Käväistiin myös Gretškan viereisessä, pelkästään lapsille suunnattujen kauppojen ostoshelvetissä, jonka maisemahissien katveeseen pystytetty legopatsas haastoi itsensä Pietari Suuren monumentin niin mittasuhteiltaan kuin absurdeilta yksityiskohdiltaankin. Tavaratalo lapsille on rakennettu jo neukkuaikoina. Tätä pidän lopullisena todisteena kommunismin ja kapitalismin pohjimmaisesta, konsumeristisesta yhteissieluisuudesta.
Ajattelimme hoidella saman tien alta pois pakkonähtävyydet, eli Punaisen torin ja Kremlin (jotka sijaitsevät kätevästi kävelymatkan päässä hostellilta), mutta lähimaastoon päästyämme tajusimme olevamme edelleen melkoisen tööt. Ensimmäisten yöjunaunien katkonainen laatu alkoi nyt kunnolla tuntua. Tuumattiin, että tähän väliin torkut ja sitten nähtävyyksiä.
Mutta Kuinkas Sitten Kävikään™ – kuorsailtiin kuuteen asti. Käytiin syömässä ja äkkiä olikin jo ilta. Päätimme jatkaa torkkuja vihdoin kunnollisilla yöunilla ja sitten mennä vilkaisemaan Punainen tori ja mitä näitä nyt on.
Anna jäi tölläämään tv-sarjaa hostellille. Itse otin ennen pehkuihin paneutumista pikku kävelykiepauksen joenvartta Kristus Vapahtajan katedraalille (johon siihenkin liittyy semmoinen pienimuotoinen neukkuaspekti, että bolševikit räjäyttivät pytingin 1931, minkä jälkeen uskikset rakensivat sen uudestaan 1990 (tähän joku läp… tai antaa olla)).
Kirkolla opastin juopuneet gopnikit Kropotkinskaja-metroaseman suuntaan kuin paljasjalkainen moskoviitti ainakin.
No okei, ei se ollut vaikeaa: это там, eli ”se on tuolla”. (”Eetta tam.”)
