Aamulla astelimme autiolle hiekkarannalle Kalajoella. Meriveden lämpötila oli juuri männä viikolla laskenut äkkiä kymmenisen astetta, ja uimasesonki oli ohi.
Vain satunnaisia lenkkeilijöitä tuli vastaan. Pitkään ihmettelimme jälleen kerran voimakkaita neutronipommin jälkeen -mielleyhtymiä tuonutta näkymää, kunnes päätimme perinteiden mukaisesti käydä valtaamassa Kalajoen hiekkarannan pisimmän särkän etäisimmän kärjen. Siellä hiekka oli merkitty tuhansien lintujen jalanjäljillä, mutta nyt lintuja ei näkynyt missään – paria yksinäistä lokkia ja eksynyttä talitinttiä lukuunottamatta.
Eliaksen piti moneen kertaan oikein kahmoa hiekkaa ja ihmetellä, miten hienoa se on. Ehdotin taskujen täyttämistä hiekalla, sittenhän asiaa voisi taivastella koska tahansa. Hän ei lämmennyt ajatukselle.
Bussia odotellessa hotelli Rantakallassa oli aikaa juoda sumpit samassa majoitusliikkeessä, jonne Kekkonen aikoinaan toi Neuvostoliiton pääministeri Kosyginin saunomaan. Kerrotaan myös sauvakävelyn keksityn Kalajoella.
Kokkolaan oli Kalajoelta vain hiukan reilu tunnin bussimatka, joten jatkoimme sinne vielä saman päivän aikana. Tarvoimme saman tien vilkaisemaan Krimin sotaan liittyvän Halkokarin kahakan muistomerkin sekä sotasaaliiksi saadun valasveneen, jonka Englanti mielellään ottaisi vieläkin takaisin omiin museoihinsa. Kokkolalaiset eivät kuitenkaan ole paattia luovuttaneet.
Vene nökötteli omassa pikku rakennuksessaan Sunti-salmen varrella Kokkolan keskustassa. Rakennusta juuri maalattiin. Halkokarin muistomerkki löytyi Suntin suulta Pohjanlahden rannalta parin kilometrin kävelymatkan päästä. Matkan varrella ihailimme sekä söpöiksi somistettuja että rapistumaan päässeitä vanhoja venevajoja Suntin varrella.
Mainittakoon erikseen, että Sunti ei ole joki, puro tai kanava, vaan salmi, vaikkei siltä näytäkään. Maan kohoamisen seurauksena veden määrä Suntissa on vain käynyt melko vähäiseksi.
Halkokarin kahakan muistomerkille päästyämme kenkieni hajoaminen jalkoihin ei ollut enää kuvainnollista puhetta. Pohjien halkeamien läpi tunki pikkukiviä sisään, ja kenkien sisäpohjat olivat niin tuusannuuskana, että kantapäät hankautuivat suoraan kenkien tukiraudoille.
Ja vielä piti kävellä takaisin Kokkolan keskustaan. Spekuloimme taksin tilaamista, mutta Halkokarin sankarillisten puolustajien innoittamana kävelin kuin kävelinkin takaisin kaupunkiin. Ehdin kenkäkauppaan kolme minuuttia ennen sulkemisaikaa, ostin ensimmäiset siedettävän oloiset kengät ja kävelin ulos helpottuneesti joka askeleella huokaillen.
Majoituimme Brinkin Wanhassa Pappilassa Kokkolan liepeillä. Mukavatunnelmainen paikka. Aamutuimaan tallustelimme koko Suntin mitan pappilalta bussiasemalle.
Se siitä, matka jatkui. Seuraavaksi luoteisrannikon kiertueellamme oli vuorossa Pietarsaari.
