Sunnuntai alkoi taholtani tarmokkaasti tarpomalla Tškalovin portaat alhaalta ylös. Meinasi usko synnyinmaahan sekä Venäjän kansan jumalanykseyteen mennä.
Teki monta kertaa mieli luovuttaa, mutta toveri Tškalovin esimerkki innoitti minua jatkamaan. Kuten ei hänkään hypännyt palavasta koneesta, jotta saattoi viimeisillä voimillaan ohjata sen pois törmäyskurssilta asuinrakennukseen, niin samalla lailla minäkin… tuota… kävelin, öh, siis… portaita. Kunnes olin ylhäällä. Mutta olipas se kyllä, huh. Voisi ehkä vähän kuntoilla tässä. Kröhöm.
Pyykit eivät olleet ehtineet kuivua hostellista uloskirjautumisaikaan mennessä, joten Anna keksi silitellä niitä kuiviksi. Lähdettiin melkein tunti myöhässä, mutta vastaanottotäti ei ollut moksiskaan, auttelipa vielä matkalaukkujenkin kanssa. Saattaa tosin olla, että lahjoittamamme Fazerin sininen suklaalevy vaikutti jossain määrin hänen asenteeseensa.
Veimme isommat matkarojut säilytykseen asemalle ja lähdimme Alexin (kuten Bar Fidelissä tapaamamme Aleksei numero kaksi toivoi itseään kutsuttavan) kanssa katselemaan kaupunkia. Ensin pistäydyimme israelilaisessa pikaruokapaikka Boker Tovissa, jossa Annan ottama hummus herätti melkoista annoskateutta – vaikka olihan oma kebab-pläjäyksenikin aika jees.
Sitten haahuilimme kävelykadulla, jolta löytyi tällä kertaa varsin mainiotakin katutaidetta. Tämän jälkeen menimme nykytaidegalleria Futuroon ihmettelemään internet-ajan absurdiaa kommentoivia teoksia.
Alex vei meidät paikalle, jossa taidemuseossa näkemämme Makovskin Mininin vetoomus -maalauksen vapaaehtoisjoukkojen varainkeruu tapahtui oikeasti. Käytiin myös Gorkovskaja-panimon käsityöolutkapakissa. Olut oli ihan kiva -osastoa (Alexin mielestä kammottavaa), mutta naposteluruuaksi sai kuivattuja kampelatikkuja. Tykkäsin niistä kovasti, mutta söin tietysti yliannoksen ja pian alkoi ällöttää. Kaikki maistui suolatulle kampelalle tuntikaupalla.
Suoritettuamme ohjekirjan mukaista turismitoimintaa useamman tunnin oli aika lähteä Tjumenin junaan. Tämänkertainen junaemäntä oli mukava ja avulias heti kättelyssä, mutta Anna antoi hänelle silti suklaalevyn ihan varmuuden vuoksi.
Tämä onkin ensimmäinen pitkä junataipaleemme: ollaan perillä Tjumenissa vasta tiistaina.
