Junan reitti Irkutskista seuraavaan välietappiin Ulan-Udeen kiersi Baikalin rantaa, ja näkymät ikkunan takana olivat yhtä postikorttitykitystä.

En tietenkään räpsinyt kuvia maisemista, sillä oli liian kiire torkkua, ja sitä paitsi joka kerta kun otin kameran esiin, ikkunan takana alkoi välittömästi näkyä jonkin tuppukylän ratapihaa, risukkoa tai tunnelin seinää. Siinä alkoi tulla kaikenlaisia todellisuuden olemukseen liittyviä ajatuksia päähän: ne vaihtavat maiseman ikkunan takana vain minun kiusakseni… ellei minun katseeni sitten vaikuta ulkona näkyvään maisemaan kvanttitasolla… hmm, vai olikos tuo sittenkin niitä torkkuja?

Joka tapauksessa matka oli sen verran lyhyt – tuskin viittäkään sataa kilometriä – että se oli ohi jo saman päivän aikana. Otettiin silti makuupaikka, mikä osoittautui järkeväksi vedoksi. Näin moni muukin näytti tehneen. Torkkuiltiin vuorotellen alapedillä, kun ei jaksettu levittää lakanoita yläpetiin.

Ensituntuma tämänkertaiseen vaunuemäntään Irkutskin asemalaiturilla antoi suorastaan ärtyneen vaikutelman hänestä, mutta täti osoittautuikin oikein mukavaksi ja avuliaaksi. Anna kävi kysymässä, milloin juna pysähtyy tupakan pituisen hetken jossain. Emäntä kävi erikseen vinkkaamassa Annalle, että nyt olisi tulossa semmoinen seisake.

Naapuripedin setäkin oli ystävällinen, vaikka kommunikaatiomme oli rajallista. Valitteli kuumuutta vaunuosastossa, ja todettiin, että ikkunan avaaminen oli näemmä kielletty. Kuuma tosiaan oli, loppumatkasta vaunussa oli 29 astetta lämmintä.

Anna läiski korttia, minä kävin läpi Olhonin saaren valokuvavuorta. Tuli vähän räpsittyä siellä: meni koko kahdeksan tunnin junamatka otosten valkkaamiseen ja käsittelyyn. No okei, tulihan siinä pari tuntia koisittuakin.

Kyllästyttyään pasianssiin Anna huomasi naapuriloošin poikien piirtelevän ruutupaperille pelikortteja. Näky oli sen verran surkea, että Anna lainasi naureskellen oman korttipakkansa jätkille. Olivat kovin kiitollisia eleestä.

Reissu oli leppoisa. Perille tultiin kahtakymmentä yli kymmenen illalla (täsmälleen aikataulussa, kröhömveeärkröhöm). Poistuessamme junasta vaunuemäntä toivotti erikseen jokaiselle osaston matkustajalle kaikkea hyvää, hymyillen auvoisasti.

Kyllä, hän oli saanut suklaata.