Avainsana: novosibirsk

Novosibirsk – Irkutsk

Anna mutustelee piirakkaa junassa ja toivoo Game of Thronesin latautuvan nopeammin.

Puolitoistavuorokautinen Novosibirskistä Irkutskiin oli tähän mennessä tasaisin kolmosluokan köröttely. Silti uni oli katkonaista, tekeminen vähäistä ja kanssakäyminen natiivien kanssa olematonta.

Anna kyllä yritti olla kaveria alkuasukkaiden kanssa. Tarjosi keksiä, jeesasi naapuriyläpedille lakanoita levitellyttä naista ja antoi tavallistakin tuimailmeisemmälle vaunuemännälle jo perinteikkään suklaalevyn. Kaksi ensimmäistä kontaktiyritystä ei johtanut sanottavampiin jatkokehittelyihin, mutta suklaa sai vaunuemännän puhumaan meille saksaa. Mitäpä tuosta, että kumpikaan meistä ei saksaa ymmärrä, arvostimme elettä silti.

Kun tultiin Irkutskiin, vaunuemäntä vielä pyysi Annan käymään hytissään ja kyseli kovasti, minne olemme matkalla. Niin saksaa kuin Google Translatella käännettyä venäjääkin vilisseestä keskustelusta ei kuitenkaan selvinnyt, mitä täti oikein ajoi takaa. Oliko hänellä matkavinkkejä, oliko hän muuten vain utelias, vai mistä oli kyse? Wir werden nie wissen.

Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä: vaunun samovaari oli puulämmitteinen.

Itse en niin jaksanut kanssamatkustajista piitata. Jurotin takaisin! Lueskelin kirjaa, torkuin, päivitin erästä trendikästä matkablogia. Mutta silti pöytäni ääreen tunki solkenaan kansaa naapuriloošeista.

Eivät he niinkään rientäneet harrastamaan kulttuurivaihdollisesti rikkaita keskusteluja kanssani, tulivatpahan vain latailemaan digihärpäkkeitään jatkojohdostamme. Kolmosluokassa on harvakseltaan pistokkeita, ja (Annan kaukaa viisaasti mukaansa pakkaaman) jatkojohdon tarjoamille lisälatauspisteille riitti kysyntää.

Kirjauduttuamme Irkutskissa hostelliin (jonka työntekijä puhui englantia!) pätkäyöunet alkoivat kunnolla painaa silmäluomiani. Anna halusi jo lähteä vaeltelemaan kaupungille, mutta itse tarvitsin ensin iiii-han pikkuriikkiset nokkaunet. ”Nähdään siis viiden tunnin päästä”, vitsailin ojentautuessani pitkäkseni.

Pitäisi vähän varoa, mitä suustaan päästelee, sillä aika tarkkaan viittä tuntia myöhemmin heräsin. Anna oli sillä välin ehtinyt syödä lounaan, hankkia kantiskortin johonkin kahvilaan ja kartoitella vaihtoehtojamme Olhonin saareen pääsemiseksi Baikalilla. Emme ennen reissua nimittäin oikein olleet saaneet selkoa, menikö Olhoniin jokin reittibussikin, vai oliko ainoa vaihtoehto maksaa itsensä tärviölle osallistumalla opastetulle retkelle. Entä laivat, kulkivatko ne tosiaan vasta kesällä?

Eivät kauneustorkkuni toki hukkaan menneet. Olin nyt täynnä tarmoa (ja tietysti henkeäsalpaavan kaunis), ja yhdessä hyökkäsimme Irkutskin turisti-infotoimistoon tekemään selkoa siitä, miten Olhoniin oikein kannattaisi matkata.

Irkutsk saavutettu.

Turisti-infon suorastaan ylitsepursuavan avulias työntekijä Polina kertoi meille, että tähän aikaan vuodesta kannattaa varata paikka pikkubussiin. Se ei ole kohtuuttoman kallista, reissu maksaa 1000 ruplaa yhteen suuntaan (noin 14 euroa). Laivat Irkutskista Olhoniin tosiaankin alkavat kulkea vasta kesällä, Polina vahvisti.

Olimme ajatelleet tekevämme saareen vain pienen päiväretken, mutta Polina tyrmäsi idean. Reissuun lauttamatka mukaanlukien menee viitisen tuntia, hän kertoi, joten yöpyminen olisi välttämätöntä. Tuumimme asiaa tiskillä. Olhonin-keikaus söisi melko suuren osan ajastamme Irkutskissa.

Ajasta puheenollen kello tikitteli jo reippaasti yli kuuden, ja Polinan työaika oli päättynyt. Ei hän meitä silti patistellut häipymään, vaan yritti kuumeisesti keksiä korvaavaa kohdetta meille – semmoista jonne päiväretken ehtisi tehdä. Listvjankan kalastajakylä Baikalin rannalla vaikutti jo lupaavalta…

… mutta sitten huomasin Booking.comia hajamielisesti selaillessani, että Olhonilta saisi majoituksen aika halvalla seuraavalle päivälle: pari kymppiä yöstä kahden hengen huoneessa Bereg Nadeždyn lomakylässä. Hetken arvoimme Listvjankan, Olhonin, hylje-sightseeingin, Baikal-junakierroksen sekä tee- ja dekabristimuseon välillä, mutta lopulta Olhon voitti. Mennään nyt perkele sinne, kun täällä asti jo ollaan. Tahtoo nähdä kalastuspaattien hautuumaan!

Anna yrittää katsoa, mitä turistipatsas niin kovasti tapittaa.

Varasimme paikat bussiin (se on kätevintä tehdä turisti-infossa, vaikka maksaakin siellä sata ruplaa enemmän), kävimme lapioimassa (hyvää) kasvisruokaa kupuihimme buddhalaishippien Govinda-kahvilassa (josta ostimme myös läjän piirakoita retkieväiksi), vilkaisimme pikaisesti turistipatsaan, nostimme käteistä mukaan Polinan suosituksesta – ja vetäydyimme sitten yöpuulle ehtiäksemme aamulla ajoissa bussiin.

Olhon onnistuu sittenkin! Ураа!

Tähän tukillinen unta.

Auringonlasku tiedekaupungissa

Yhdestä näkökulmasta se, että matkustaa Siperiaan päästäkseen näkemään Akademgorodokin on kuin tulisi Suomeen ihailemaan Espoota. Kerrostaloja pilkottelee metsikköjen lomassa. Talosaarekkeiden välillä risteilee kivoja polkuja, joilla joku hölkkää, toinen poimii marjoja ja kolmas lykkii lastenvaunuja. On vaikea hahmottaa, missä on taajaman keskusta. IT-firmoja näyttäisi paikassa toimivan sekä jotain tutkimuslaitoksia. Vähän niin kuin Otaniemessä.

Toisesta näkökulmasta tuo reilut parikymmentä kilometriä Novosibirskistä kaakkoon sijaitseva leppoisa kaupungike hohkaa edelleen neuvostoaikojen mystiikkaa. Akademgorodok oli aikoinaan suljettu, tieteelle omistettu kaupunki, jossa sai tehdä uraauurtavaa tutkimustyötä muuta Neuvostoliittoa paljon vapaammissa oloissa. Kiellettyjä kirjoja sai lukea ja vaikkapa ”pseudotieteeksi” Stalinin aikana tuomittua genetiikkaa tutkia.

Akademgorodokin kultakausi oli 60-luvulla, Nikita Hruštšovin kaudella. Brežnevin tultua valtaan alkoi taantuma. Neuvostoliiton hajottua 1990-luvulla moni tieteentekijä lähti länteen, mutta sittemmin suunta on kääntynyt. Nykyään Akademgorodokissa toimii korkean teknologian yrityksiä sekä edelleenkin tutkimuslaitoksia – kuten ydinfysiikan, kemian tai psykologian laitokset.

Päädyimme ottamaan Yandex-taksin Akademgorodokiin, sillä seuraavaa paikallisjunaa olisi pitänyt odotella melkein tunti. Taksikyyti maksoi reilut kuusi euroa.

Patsas laboratoriohiirelle.

Siellä sitten tarvoimme hruštšovkien ja metsiköiden katveessa ihmetellen, että tämmöinenkö tämä vain sitten on – kaiken sen hehkutuksen jälkeen. (Kröhöm, lähinnä minun hehkutukseni, myönnettäköön. Olin ollut erityisen innostunut Red Plenty -kirjan elävästä kuvauksesta neuvostotiedekaupungista.) Kylmän säänkin olimme saaneet niskaamme, ja oli vieläpä maanantai, eli museot kiinni.

Aikamme paarusteltuamme suuntasimme Way to Russia -sivuston suosittelemaan Tiedemiesten talon entiseen asukkaiden ruokalaan, joka toimii nykyään ravintolana. Paikka kuulemma huokui edelleen kadonneen neuvostoajan tunnelmaa.

Jälkkäri menossa Tieteilijöiden talon ravintolassa.

No tiedäpä tuosta, meistä se huokui enemmänkin männävuosien ruotsinlaivojen tunnelmaa. Aulassa oli kyllä hienoja akvaarioita ja ennen–jälkeen -valokuvien näyttely Leningradin piirityksestä.

Ruuasta tuli tietyllä tapaa Neuvostoliitto tosin mieleen, sillä se oli aika mitäänsanomatonta – joskaan ei kovin kallista.

Akademgorodok alkoi jo vaikuttaa turhalta reissulta, mutta auringon laskiessa päätimme vielä kävellä ”Obin mereksi” kutsutun Ob-joen tekojärvialtaan rantaan. Emme nimittäin olleet Novosibirskissä vielä käyneet joenvarressa.

Siellä rantaradan katveessa, metsikön takana iltahämyssä nökötti aavemainen, tyhjä uimaranta. Tai ehkä se oli lomanviettopaikka neutronipommi-iskun jälkeen.

Tarvoimme kuin huumaantuneina upottavassa sannassa ja pällistelimme ihmeissämme näkyä. Meidän lisäksemme rannalla näkyi vain pari nuorta kyyhöttämässä nuotion ympärillä. Huoltoauto huristeli pois kuoppaista tietä.

Annan oli aivan pakko saada tassutella hiekassa paljain jaloin. ”Se oli ihan sairaan kylmää, vieläkin paleltaa”, oli kommentti jälkikäteen.

Viimein palasimme valtatien varteen ja tilasimme taksin takaisin Novosibirskin asemalle.

”Olitteko lomailemassa?” ihmetteli kuski outoa noutopaikkaa.

”Ei, kunhan käveltiin”, vastasin.

Vaikka oltiinhan me lomailemassakin, tietysti, jos nyt ei erityisesti Obin uimarannalla. Tai kenties se oli tauko lomailusta? Vai hetkinen, pitääkö ylipäätään olla ensin töissä, jotta voi sitten lomailla?

Kutsuttakoon tätä nyt miksi hyvänsä, niin Novosibirskissä junaan kavuttuamme se vie meidät seuraavaksi Irkutskiin.

Haahuilua Novosibirskissä

Hostellimme Novosibirskissä sijaitsi kerrostaloalueen pihalla – oletettavasti entisissä kerho- tai varastotiloissa.

Olen oppinut uuden sanan venäjäksi! Тапoчки (”tapotški”, paino ekalla tavulla), eli tossut. Sain aiheesta tehostettua opetusta hostellin siivoojalta könytessäni paljasjaloin suihkuun.

”Tätyy olla taapotškat”, siivooja sanoi surumielisesti. Sanoin, että ei mulla nyt ole, sorppa. ”Тапoчки, тапoчки”, siivooja vain paapotti. Heilutin käsiäni, kohautin hartioitani, pelasin tyhmää turistia ja livahdin suihkuun. Olisin halunnut sanoa, että minulla oli kyllä taapotškat, mutta sitten joku siivosi taapotškani jonnekin, eikä minulla enää ole taapotškia… mutta aamukrapulatuimaan semmoisen virkerakennelman kasaaminen venäjäksi olisi varmaan sulattanut aivoni.

Vinkkinä Venäjän-hostellimatkaajalle: muista taapotškat! Nižnissäkin ensimmäinen asia, jonka hostellin aulatäti meille sanoi oli ”ottakaa siitä taapotškat”. Oltiin vielä puolivälissä oviaukkoa tunkemassa itseämme ja rojujamme sisään. (Silloin sana ei vielä tarttunut aivopoimuihini.)

Jumalanpalvojat ovat käyneet töhrimässä kaunista pakanallista seinämaalausta.
Vastapuolen kostoisku.

Eiliseen krapulaan päädyttiin lauantaisen haahuilun vietyä meidät lopulta baariin.

Lauantaina aamiaista kitoihimme sulloessa olimme harrastaneet turististrategisten suuntaviivojen vetelyä Novosibirskin päiville: Mennäkö saman tien Akademgorodokiin vai vasta myöhemmin? Missä kohtaa käytäisiin tsekkaamassa mammutti luonnontieteellisessä museossa? Entä mihin kohtaan tällätään haahuilu?

Päädyimme päiväjärjestykseen lauantaina haahuilu, sunnuntaina museo ja maanantaina tiedekaupunki. Asiaan vaikutti alhainen energiataso sillä hetkellä – sekä väistämätön fakta, että museo ei ole auki maanantaisin.

Novosibirskin yleisimmät arkkitehtoniset tyylit samassa kuvassa.

Haahuilimme, siis! Jonkinlaista runkoa harhailulle tavoittelimme päättämällä vilkaista pari patsasta samaan syssyyn.

Kävi kuitenkin niin, että nähtiin aika monta muutakin patsasta. Ilkeääkö tätä nyt sanoakaan, mutta Novosibirsk on aika tylsännäköinen paikka. Kaupunki on varsin uusi – vain 126-vuotias – joten rakennuskanta koostuu pääasiassa neukkukolhotuksista ja uudemmista lasiteräsöyhötyksistä. Jos haluaa nähdä jotain kivaa, kannattaa mennä puistoon ja vaikkapa vilkaista joku patsas.

Vladimir Vysotski.

Nähtyämme Vladimir Vysotskin patsaan (jo toinen Venäjän-osuudellamme), Koštšei Kuolemattoman patsaan, Novosibirskin ensimmäisen liikennevalon patsaan, patsaan paikalliselle vaatetehtaalle sekä epälukuisen määrän neuvostoajan patsaita olin havaitsevinani Annassa jo tietynasteista patsasväsymystä.

Patsas Novosibirskin ensimmäiselle liikennevalolle.

Anna alkoi heitellä ilmaan asioita, joille tarvittaisiin myös muistomerkki. Muun muassa tällaisia aihelmia patsaille saimme aikaiseksi kävelyn lomassa:

  • Muistomerkki seuraavan päivän krapulalle voitonpäivän jälkeen
  • Muistomerkki taivaan sinelle (betonikuutio, josta puuttuu paloja ja josta törröttelee ruostuneita teräsrakenteita)
  • Muistomerkki Leninin paskalle
  • Muistomerkki unohtuneille muistoille
  • Muistomerkki hiljaisuudelle (tehty rikkinäisistä megafoneista)
  • Muistomerkki muistomerkin viemälle tilalle
Koštšei Kuolematon.
  • Non-figuratiivinen muistomerkki esittävälle taiteelle
  • Muistomerkki puistomerkille
  • Muistomerkki Puisto-Erkille
  • Muistomerkki syntymättömille diktaattoreille
  • Muistomerkki sille hetkelle, kun pitäisi pieraista
  • Muistomerkki vitutuksen muistolle
  • Muistomerkki unohdetulle salaiselle kädenpuristukselle
Hajonnut patsas, josta lojui isoja palasia tyhjässä suihkulähteessä.
  • Muistomerkki lapsuuden puhelinnumerolle, jonka muistat vieläkin
  • Muistomerkki puhki kuluneille lempivaatteille
  • Muistomerkki unohdetulle unelle
  • Muistomerkki ensimmäiselle sillan ylittäneelle aasille
  • Muistomerkki kaikille muistomerkeille, joissa on jokin merkityksellinen luku jotain (ihan mitä tahansa)
Jälleen pätevää katusoitantaa metroaseman kulmilla.

Sitten alkoikin olla nälkä. Ja ilta. Ja jano. Ja havaitsimme olevamme viihtyisän Kardamonin, konstailemattoman Guevaran terassin ja meluisan irkkubaari Harat’sin jälkeen People’s-baarissa, joka oli auki viiteen asti. (Ennen kuin Anna huomauttaa mitään, niin tarkennan hänen juoneen koko illan lähinnä teetä.)

Anna ja Katja.

People’sissa pöytäämme lyöttäytyi Katja, joka oli Annan tavoin myös kuvataiteilija. Katja taivasteli, mitä ihmettä me Novosibirskissä teimme, sillä ”tämä kaupunki on niin harmaa”. Katja kuitenkin tarjoutui esittelemään meille harmaata Novosibirskiään sunnuntaina ”sitten kun olen herännyt, joskus illalla”.

Anna ja rekonstruoitu mammutinpoikanen.
Aito mammutin luuranko.
Luonnontieteellinen museo sijaitsi samannäköisen kerrostalon katutasossa, jollaisen pihassa hostellimmekin on.

Sunnuntaina olimme juuri kiiruhtamassa luonnontieteelliseen museoon ehtiäksemme sinne ennen sulkemisaikaa, kun Katja viestitteli olevansa jo kännissä ja menevänsä nyt baariin, sorppa.

Tyrniteetä maistelemassa Bibliotekassa. (Eikä se ole teknisesti ottaen teetä, mutta korvaavaa sanaa ei olla keksitty. Ei se oikein mehuakaan ole. Mutta turkasen hyvää!)

Meitä ei erityisesti napannut baarittelun jatkaminen toisella illalla, joten kävimme Bibliotekassa syömässä (itse tempaisin kulhollisen suussasulavaa borštšia, nam, ja oli Annan savulohipastakin vissiin aika jees) ja painuimme pehkuihin. Seuraavana päivänä piti ehtiä käydä Akademgorodokissa ennen Irkutskin-yöjunan lähtöä, joten aikainen liikkeellelähtö oli suotavaa.

Tjumen – Novosibirsk

Lounas kolmosluokassa: nuudeleita termosmukista.

Takaisin kolmosluokkaan, klonksuti-klonksuti, heiluti-heiluti. Vaunu keikkui kuin peräprutku Airistolla syysmyrskyssä. Epäilen, että piruuttaan laittavat tuplajousituksen talonpoikaisluokan vaunuihin. Unet olivat taas katkonaista sorttia. Valveilla käkkiessäni luin Kohtalon miekkaa hyvän pätkän eteenpäin. Vahva suositus matkalukemiseksi!

Tjumen–Novosibirsk -keikaus oli kaiken kaikkiaan aika tylsä ja torkkuisa taipale. Mutta kohdattiin me sentään lahjomaton vaunuemäntä!

Tai siltä se ensin vaikutti, kun tämä torjui pöh, mitä te nyt tuommoisia! -käsielkeellä Annan tarjoaman Fazerin sinisen. Anna kuitenkin oivalsi pelin hengen ja jätti suklaalevyn emännän hytin tiskipöydälle. Oli se sieltä sitten myöhemmin kadonnut. (Ehkä paikalla päsmäröineen pomon suihin, kuka tietää.)

Kolmosluokan sisustuksessa ei kikkailla.

Matkakumppaninamme oli ensin ystävällinen mummo, jonka kanssa Anna yritti kommunikoida Google Translaten välityksellä. Ei siitä oikein mitään tullut. Käännösvekotin tuntui lähinnä hämmentävän häntä. Mummon jälkeen seuranamme oli teinityttö, joka hihitteli läppärinsä takana internet-kissoille (arvaan).

Etukäteen mainostettu yöjunien ylitsepursuavan venäläinen vieraanvaraisuus on meidän tapauksessamme ollut tyylilajiltaan pikemminkin kaurismäkeläistä. Mutta eipä tuo haittaa – matkakumppanit ovat kuitenkin olleet mukavia ja avuliaita. Suomalaiselle kelpaa se ihan hyvin, että saa olla rauhassa.

”Mis mä ole?” ”Oot Novosibirskis.”

Pienimuotoinen seikkailu syntyi hostellin löytämisen kanssa. Virallinen osoite vei meidät valtaisan lähiötalon edustalle, jonka katutasossa oli kaikenlaisia putiikkeja eläinklinikasta kielikouluun, muttei majoitusliikettä.

Soitin mestaan ja kyselin ruosteisella venäjälläni, missä Big Ben -hostelli oikein mahtaa sijaita. (Jep, vahvasti brittiteemaisen hostellin henkilökunta ei puhu englantia.) Yhdistelemällä puhe- ja tekstiviestintää löysimme viimein pihalta tiilitönön, josta laskeuduttiin maan alle hostelliin.

Lappu sen talon eräällä sisäänkäynnillä, josta etsimme hostellia: ”Tässä EI ole käytettyjen tavaroiden kauppaa! Minne meni – EMME TIEDÄ!”

Tämä taitaa olla reissun halvin majoitus: kolme yötä kahdelta yhteensä noin 29 euroa. Toisaalta halpuus näkyy myös kaikessa. Suihkussa ei ole saippuaa, vessassa ei ole paperia, kortti ei kelvannut maksuvälineenä, eikä vastaanoton tyyppi edes rekisteröinyt meitä oikeaoppisesti viranomaistahoja varten. Ehkä siinäkin sitten säästettiin jotain?

Asiakkaina näytti olevan lähinnä nuorisolaisia. Mutta onneksi olivat hiljaista sorttia ja antoivat meidän kuorsata rauhassa.

Vegeä Venäjällä

Tässä joitain netistä kammattuja kasvisruokaystävällisiä syömäpaikkoja reittimme varrelta. Lähteinä TripAdvisor, Restaurant Guru ja hakukoneella löytyneet lukuisat ”niin ja niin monta parasta”-listat. Paikkoja ei siis suurimmaksi osaksi olla (vielä) testattu itse, ellei erikseen mainittu. Listaamme näitä ennen kaikkea itseämme varten jo hyvissä ajoin ennen matkaa. Toivottavasti poiminnoistamme on hyötyä muillekin.

Valintaperusteina hinta, läheisyys majapaikkaan/asemaan/keskustaan/nähtävyyteen sekä kiinnostuneen kutinan herääminen. Plussaksi olen laskenut myös laajemman kuin vain kasvisruokaan rajoittuvan tarjonnan. Nämä siis eivät ole ainoastaan kasvisruokaa tarjoavia ravintoloita (ellei erikseen mainittu). Johtoajatuksena on, että mestoihin voi mennä, jos seurueessa on kasvissyöjiä – kuten meidän kahden hengen seurueessamme. Mahdollisuuksien mukaan vegaaniystävällisyys on pyritty mainitsemaan.

Pietari

  • Grand Café Frida (kartalla)
    … kertoo mm. että ”polttaessasi vesipiippua 51 Fridaa tarkkailee sinua joka suunnasta 102 silmäparilla ja 51 kulmakarvalla” ja että ”brittiläiset tiedemiehet ovat laskeneet paikan mukavuusenergian 1000 kilojouleksi”. Melko lähellä Suomen-asemaa. Frida approves.
  • Zeljonaja komnata (kartalla)
    … eli ”vihreä huone” lähellä Moskovan-asemaa. Erittäin halpa. Tämän itse asiassa olen testannut pari vuotta sitten ja viihtyisäksi tuomitsin. Kattoterassi varsinkin oli kauhian kiva aurinkoisena kesäpäivänä.
  • Prekrasnaja zeljonaja (kartalla)
    Lisää vihreyden hehkutusta puolimatkassa Suomen-asemalta Moskovan-asemalle. Halvaksi mainittu. Myös vegaanisia annoksia.
  • Ukrop (kartalla)
    Ravintola Ulitsa Maratalla sijaitsee kulman takana Dostojevski-museosta, joka taas on kävelymatkan päässä Moskovan-asemasta. Kehuivat Ukropin kuppiloita viihtyisiksi ja ruokaa erinomaiseksi.

Moskova

Nižni Novgorod

Tjumen

  • Tesla Burger (kartalla)
    Halpa purilaispaikka sekä serbialainen grilli. Listalta löytyy myös vegaanipurilainen ja -wräppi.
  • Katso (kartalla)
    Georgialaissafkaa Tjumenissa. Vegaanivaihtoehtojakin.
  • Vrindavan (kartalla)
    Vain kasvisruokaa, myös vegaanisena. Samalla myös vahvasti ituhippihörhöilevän oloinen luontaistuotekauppa.

Novosibirsk

Irkutsk

Ulan-Ude

© Komitea . Ulkoasu perustuu Anders Norénin Lovecraft-teemaan. Seuraa meitä Facebookissa.    

Mastodon