Selvisimme siis bussiaseman sotkuista. Päätimme tässä välissä syödä
jotain pientä ja istuimme läheisen grillin terassille. Meitä palveli
ehkä 12 vuotias hyvin innostunut poika ja saimme lopulta eteemme
toastit ja teetä. Toast sisälsi makkaraa mutta sen kanssa piti taas
elää. Lojuimme siinä kuitenkin rauhassa kunnes päätimme lähteä
tutkimaan näkemiämme raunioita ratikan reitin varrelta.
Lyhyt hyppy julkisilla taaksepäin Topkapin pysäkille ja siitä
kävelimme pitkin raunioiden reunaa aina panorama muzesille. Muurien
reunoilla asusti selkeästi kodittomia ja osa linnoituskoloista oli
asuttuja ja roskaisia.
Huoltoaseman kyljessä oli nätti kirkonkello jota käännyimme tutkimaan.
Sisäpihalta ystävälliset miehet osoittivat meidät peremmälle ja
astuimme kirkkosalin eteiseen tilaan. Jäimme typertyneinä seuraamaan
kun nuoret opettelivat laulamaan papin(?) avustuksella kun vanhemmat
istuivat kärsivällisesti penkeillä. Olimme tupanneet johonkin versioon
kristillisestä pyhäkoulusta. Jätimme tämän kokemuksen kun esiteinit
oppivat jo kertosäkeen.
Jatkoimme haahuilua hautausmaalla, suihkulähteillä, motarin
liikenteessä ja päädyimme ruoka-aikaan seurakuntakeskuksen takaiselle
pikkukylämäiselle kujalle. Matalien ränsistyneiden talojen ja
hautausmaan välisen tien lopusta löytyi turkkilainen lounasravintola.
Ainoa ruoka tarjolla oli lammaslihapullia, salaattia ja juomaksi
jugurtti-vissy sekoitusta eli piimää! Sitä sainkin litki kaksi kulhoa
koska matkaseurani sanoi piimälle tiukan ein. Ystävällinen palvelu ja
erikoinen kokemus vaikka tästä johtuen pari tuntia vatsani kiukutteli
rasvaisesta lihasta.
Otimme lopulta julkisen aina Sultanahmetille jossa lopulta parin oluen
parissa istuimme jutellen vaihteeksi tarjoilijan kanssa.
Lopulta palasimme otogarille odottamaan bussia saman grillin
sisätilaan mehun ja kokiksen ääressä.
Odotin tuskaista ja kylmää bussimatkaa mutta sen sijaan kymmenen
tunnin matka oli enemmän kuin hikinen kokemus: bussin penkinlämmitys
nimittäin oli rikki ja voinsitä kuumuutta kun kaksikerroksisen bussin
lämppärit on täysillä. Unta sain pätkittäin.
Bussissa ei ollut vessaa mutta pysähdyimme joitakin kertoja
huoltoasemille vessa ja tupakkataukoa varten. Englanniksi kysymällä ja
turkiksi vastaamalla sain tietää taukojen pituuden.
Loppukevennysfakta: turkiksi dubattu tv on mielenkiintoisempaa jos et
näe ruutua ja toinen selostaa mitä tapahtuu!