Selvisimme siis bussiaseman sotkuista. Päätimme tässä välissä syödä

jotain pientä ja istuimme läheisen grillin terassille. Meitä palveli

ehkä 12 vuotias hyvin innostunut poika ja saimme lopulta eteemme

toastit ja teetä. Toast sisälsi makkaraa mutta sen kanssa piti taas

elää. Lojuimme siinä kuitenkin rauhassa kunnes päätimme lähteä

tutkimaan näkemiämme raunioita ratikan reitin varrelta.

Lyhyt hyppy julkisilla taaksepäin Topkapin pysäkille ja siitä

kävelimme pitkin raunioiden reunaa aina panorama muzesille. Muurien

reunoilla asusti selkeästi kodittomia ja osa linnoituskoloista oli

asuttuja ja roskaisia.

Huoltoaseman kyljessä oli nätti kirkonkello jota käännyimme tutkimaan.

Sisäpihalta ystävälliset miehet osoittivat meidät peremmälle ja

astuimme kirkkosalin eteiseen tilaan. Jäimme typertyneinä seuraamaan

kun nuoret opettelivat laulamaan papin(?) avustuksella kun vanhemmat

istuivat kärsivällisesti penkeillä. Olimme tupanneet johonkin versioon

kristillisestä pyhäkoulusta. Jätimme tämän kokemuksen kun esiteinit

oppivat jo kertosäkeen.

Jatkoimme haahuilua hautausmaalla, suihkulähteillä, motarin

liikenteessä ja päädyimme ruoka-aikaan seurakuntakeskuksen takaiselle

pikkukylämäiselle kujalle. Matalien ränsistyneiden talojen ja

hautausmaan välisen tien lopusta löytyi turkkilainen lounasravintola.

Ainoa ruoka tarjolla oli lammaslihapullia, salaattia ja juomaksi

jugurtti-vissy sekoitusta eli piimää! Sitä sainkin litki kaksi kulhoa

koska matkaseurani sanoi piimälle tiukan ein. Ystävällinen palvelu ja

erikoinen kokemus vaikka tästä johtuen pari tuntia vatsani kiukutteli

rasvaisesta lihasta.

Otimme lopulta julkisen aina Sultanahmetille jossa lopulta parin oluen

parissa istuimme jutellen vaihteeksi tarjoilijan kanssa.

Lopulta palasimme otogarille odottamaan bussia saman grillin

sisätilaan mehun ja kokiksen ääressä.

Odotin tuskaista ja kylmää bussimatkaa mutta sen sijaan kymmenen

tunnin matka oli enemmän kuin hikinen kokemus: bussin penkinlämmitys

nimittäin oli rikki ja voinsitä kuumuutta kun kaksikerroksisen bussin

lämppärit on täysillä. Unta sain pätkittäin.

Bussissa ei ollut vessaa mutta pysähdyimme joitakin kertoja

huoltoasemille vessa ja tupakkataukoa varten. Englanniksi kysymällä ja

turkiksi vastaamalla sain tietää taukojen pituuden.

Loppukevennysfakta: turkiksi dubattu tv on mielenkiintoisempaa jos et

näe ruutua ja toinen selostaa mitä tapahtuu!