No niin. Pari päivää on vierähtänyt siitä kun kirjoitin
edesottamuksistamme Turkissa. Yöbussi tarjosi internetin josta pääsin
tarkistamaan edellisen kirjoitukseni ja pystyn siis jatkamaan.
Monet paikat mainostavat pyöriviä dervissejä mutta showt maksavat n.
40TL ja laadusta ei ole tietoa. Toivonkin näkeväni aiemmin
mainitsemani loosin järjestämän sema-seremonian ensi lauantaina. Se
maksaa jopa enemmän, 50TL (n. 20€) mutta luottaisin sen laatuun
enemmän.
Mevleviloosin jälkeen suuntasimme pitkin Itsenäisyyskatua lounaalle ja
seuraavaa muzesia kohti. Ostoskadun lounasravintola vaikutti
houkuttelevalta, valitse ruoka, lisuke ja salaatti sekä juoma, maksa
ja syö. Ikäväkseni kielimuuri ja tarjonta johti siihen että päädyin
syömään kuivaa kanaa (uunikäristetyllä perunamuusilla!) ja noin kilon
pinaattia. Noh, tytön täytyy syödä ennen kuin muuttuu hirviöksi joten
pistelin menemään.
Itsenäisyyskatu on pitkä melkein kävelykatu, kuten nämä täällä
näyttävät olevan, jonka varrella on paljon trendiliikkeitä. Sivukadun
baareista tuli bongattua jopa sateenkaarilippu mutta emme lähteneet
tutkimaan sitä tarkemmin.
Lopulta tutkimme katua jolta pitäisi löytyä Pera Palace Hotel joka
rakennettiin aikoinaan Orient Expressin matkustajien tarpeisiin.
Agatha Cristie majoittui hotellissa kirjoittaessaan idän pikajunan
arvoitusta. Itse suuri Turkin perustaja Atatürk majaili siellä ja
hänen sviittiibsä onkin perustettu Atatürk museo. Tietenkin museo oli
kiinni käydessämme (auki kaksi erillistä tuntia päivässä), mutta
näimme pramean suureellisen hotellin tiloja sekä historiasta kertovia
esineitä.
Tämän jälkeen haahuilimme kirjakaupassa joka ei tarjonnut minulle
Rumin runoja vaan turkkilaisen romskun suufilaisusta mysteereistä.
Takaisin Sultanahtille suunnatessa jäimme tosiaan pysäkkiä aiemmin
pois vältääksemme ”ystävällisen” turkkilaisen levottomia käsiä. Matka
ei ole mitenkään pitkä ja kadut tarjoavat paljon nähtävää.
Lepäilimme tovin hostellilla kunnes valtaisa hummuksen himo vaati
etsimään ravintolaa. Eihän se siihen tietenkään jäänyt, ei onnistu
ravintolasta lähteminen vain yhden teen jälkeen, sitä tarjotaan
helposti lisää koska olet jutellut tarjoilijan kanssa mukavia! Saimme
myös yllärijälkkärin – lautasellisen ihania tuoreita hedelmiä vaikka
molemmat muistutinme palloa ”alkupala” hummuksen ja jugurttikastikkeen
jälkeen. Kaiken lisäksi saimme hyviä vinkkejä edullisista hamameista
eli turkkilaisista kylpylöistä.
Tulipa sitä pysähdyttyä vielä yksille Efes’eille (paikallinen olut)
jossa onnellisina istuimme odottaen seuraavaa päivää!
Viimeinen yö hostellissamme oli edessä. Jotenkin olin vasta ehtinyt
tottua vilkkaaseen yhteismajoitukseen ja yläpetipesääni. Siitä
huolimatta uudet seikkailut odottivat.
Loppukevennykseksi fakta Turkista: Kaikissa turkkilaisissa vessoissa
ei ole pönttöä vaan posliininen lattia-ööh-kaivo. Jos pönttö onkin, ei
vessapaperia huuhdella sinne, vaan sijoitetaan viereiseen roskikseen.
